Meillä om siis nyt loma menossa ja Silver on nyt poikkeuksellisesti meidän kanssa isän luona. Neitihän asuu normaalisti koko ajan äidillä, mutta kun Sannan polvi leikattiin niin Silver ei olisi kotona päässyt lenkeille. Loma alkoi vähän ikävissä merkeissä, sillä Silverillä oli korvat taas tulehtuneet pahasti, mutta onneksi saatiin taas lääkkeet jotka ainakin tällä hetkellä tuntuvat toimivan... joten eiköhän se siitä!
Perjantaina olikin sitten minulla prinsessa päivä, sillä perinteen mukaisesti lukiossamme tansittiin Wanhojen tanssit. Vaikka, jollain aivan ihmeellisellä tavalla taisin nauttia tanssimisesta, en todellakaan halua kokea tuota päivää uudestaan! No, onneksi Wanhat tanssitaan kerran elämässä :)
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
maanantai 3. helmikuuta 2014
lauantai 1. helmikuuta 2014
More than a friend
Pari vuotta sitten, olin eri ihminen kuin nyt. Koko elämäni pyöri aikalailla jääkiekon ympärilla ja olin suurimmaksi osaksi omissa oloissani, en lähestynyt helposti enkä päästänyt ketään myöskään lähelle.Pitkään jatkunut koulukiusaamis kierre rajoitti suuresti elämääni ja olin kuin eksyksissä. En tiennyt, mitä halusin elämältä, en tiennyt mitä tekisin tulevaisuudessa..
Kaikki muuttui, kun vuonna 2011 uuden vuoden aikoihin olin matkalla Seinäjoelta takaisin Helsinkiin, nimittäin rakas tätini soitti minulle, että hopeinen tyttö tulee meille. Elinikäinen haave oli vihdoinkin toteutunut. Siitä lähtien kun sain Silverin ensimmäistä kertaa syliini olen rakastanut tuota pikkuista yli kaiken.
Olen nimittäin pienestä pitäen rakastanut koiria ja nimenomaan leonberginkoiria. Tai ainakin siitä asti kun muistan. Ensimmäinen suurin ystäväni oli tätini Daffe.Todellinen leijona isolla lempeällä sydämellä varustettuna. Hänen kanssaan sain kasvaa ja viettää monta hyvää ihanaa hetkeä. Olimme Daffen kanssa erottomattomat, kuin paita ja peppu. Sinne minne minä menin Daffe tuli perässä, ja päin vastoin. Mieleenpainuvia hetkiä Daffen kanssa on paljon ja muistot mitä kauniimpia. Meidät löydettiin milloin mistäkin makoilemasta ja riehumasta. Kerran olimme nukahtaneet Yvonnen takapihalle niin, että Daffen toinen tassu oli selkäni päällä ja nukuin hänen kainalossaan. Hän oli minulle hyvin tärkeä ja rakas ja tulen aina kaipaamaan häntä<3
Siitä lähtien kun Silver muutti meille, on hän ollut minun silmäteräni. Ei kulu päivääkään ilman, että en ajattelisi sitä. Äiti ja Sanna saavat aina vastailla minulle kun kyselen neidin kuulumisia silloin kun olen isällä, kaverini saavat käskeä minua lopettamaan koirasta huolehtimisen aina siksi aikaa kun olen heidän kanssaan, muutenkin facebook ja itseasiassa useimmat minun puheenaiheeni liittyvät yllätys yllätys Silveriin tai ylipäänsä koiriin.En osaa edes nukkua hyvin ilman koiraa.. Nykyään koira on niin iso osa elämääni, että se myös syrjäytti pitkäaikaisen harrastukseni. Vaikka välillä kaipaan jäälle todella paljon, viihdyn silti kotona paremmin koirani kanssa. Jääkiekko tarjosi minulle hyvin paljon, mutta minun oli aika kääntää uusi sivu elämässä joten päätin keskittyä koulunkäyntiin ja Silveriin.
Niinkuin jokainen koiranomistaja tietää, koiran kanssa eläminen ei aina ole ruusuilla tanssimista. Välillä ne päättävät aiheuttaa omistajilleen harmaita hiuksia tuhoamalla tavaroita tai muuten vaan riehumalla ja karkailemalla. Mutta, koiran kanssa mikään päivä ei ole täysin samanlainen, me opimme koko ajan uutta ja olemme aina valmiita tekemään kaikkemme koirien eteen.Koirat puolestaan tarjoavat meille myös paljon rakkautta ja unohtamattomia hetkiä. Ainoa huonopuoli koiranomistamisessa on se, että he varastavat sydämesi ensimmäisestä hetkestä lähtien.
Nyt kun kävelen ulkona, vieressäni on aina tassunjälki, enkä osaa kuvitella elämää ilman koiraa. Moni ajattelee usein, että " Se on vain koira", mutta minulle se on yksi perheenjäsenistä ja yksi parhaimmista ystävistä. Se vain koira on auttanut minua kasvamaan ihmisenä ja olemaan se joka oikeasti olen.
Silver on minulle nyt ja tulee aina olemaan erittäin tärkeä ja suuri osa elämääni.<3
Kaikki muuttui, kun vuonna 2011 uuden vuoden aikoihin olin matkalla Seinäjoelta takaisin Helsinkiin, nimittäin rakas tätini soitti minulle, että hopeinen tyttö tulee meille. Elinikäinen haave oli vihdoinkin toteutunut. Siitä lähtien kun sain Silverin ensimmäistä kertaa syliini olen rakastanut tuota pikkuista yli kaiken.
Olen nimittäin pienestä pitäen rakastanut koiria ja nimenomaan leonberginkoiria. Tai ainakin siitä asti kun muistan. Ensimmäinen suurin ystäväni oli tätini Daffe.Todellinen leijona isolla lempeällä sydämellä varustettuna. Hänen kanssaan sain kasvaa ja viettää monta hyvää ihanaa hetkeä. Olimme Daffen kanssa erottomattomat, kuin paita ja peppu. Sinne minne minä menin Daffe tuli perässä, ja päin vastoin. Mieleenpainuvia hetkiä Daffen kanssa on paljon ja muistot mitä kauniimpia. Meidät löydettiin milloin mistäkin makoilemasta ja riehumasta. Kerran olimme nukahtaneet Yvonnen takapihalle niin, että Daffen toinen tassu oli selkäni päällä ja nukuin hänen kainalossaan. Hän oli minulle hyvin tärkeä ja rakas ja tulen aina kaipaamaan häntä<3
Siitä lähtien kun Silver muutti meille, on hän ollut minun silmäteräni. Ei kulu päivääkään ilman, että en ajattelisi sitä. Äiti ja Sanna saavat aina vastailla minulle kun kyselen neidin kuulumisia silloin kun olen isällä, kaverini saavat käskeä minua lopettamaan koirasta huolehtimisen aina siksi aikaa kun olen heidän kanssaan, muutenkin facebook ja itseasiassa useimmat minun puheenaiheeni liittyvät yllätys yllätys Silveriin tai ylipäänsä koiriin.En osaa edes nukkua hyvin ilman koiraa.. Nykyään koira on niin iso osa elämääni, että se myös syrjäytti pitkäaikaisen harrastukseni. Vaikka välillä kaipaan jäälle todella paljon, viihdyn silti kotona paremmin koirani kanssa. Jääkiekko tarjosi minulle hyvin paljon, mutta minun oli aika kääntää uusi sivu elämässä joten päätin keskittyä koulunkäyntiin ja Silveriin.
Niinkuin jokainen koiranomistaja tietää, koiran kanssa eläminen ei aina ole ruusuilla tanssimista. Välillä ne päättävät aiheuttaa omistajilleen harmaita hiuksia tuhoamalla tavaroita tai muuten vaan riehumalla ja karkailemalla. Mutta, koiran kanssa mikään päivä ei ole täysin samanlainen, me opimme koko ajan uutta ja olemme aina valmiita tekemään kaikkemme koirien eteen.Koirat puolestaan tarjoavat meille myös paljon rakkautta ja unohtamattomia hetkiä. Ainoa huonopuoli koiranomistamisessa on se, että he varastavat sydämesi ensimmäisestä hetkestä lähtien.
Nyt kun kävelen ulkona, vieressäni on aina tassunjälki, enkä osaa kuvitella elämää ilman koiraa. Moni ajattelee usein, että " Se on vain koira", mutta minulle se on yksi perheenjäsenistä ja yksi parhaimmista ystävistä. Se vain koira on auttanut minua kasvamaan ihmisenä ja olemaan se joka oikeasti olen.
Silver on minulle nyt ja tulee aina olemaan erittäin tärkeä ja suuri osa elämääni.<3
 |
| Minä ja Daffe silloin joskus<3 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)