Vuoteen on mahtunut todella paljon. Paljon naurua, harmaita hiuksia, monen monta lenkkiä, ymmärrystä, reissuja näyttelyitä ja ennenkaikkea rakkautta.
Alun perin, meille ei pitänyt edes tulla koiraa, mutta reilu vuosi sitten olimme perheemme kanssa viettämässä Joulua ja uutta vuotta Vainionpäiden kanssa Nurmossa. No, samaan aikaan olivat vielä ihanan ihanaiset Diamond- pennut vielä tuolla ihanalla kasvattajalla Yvonnella, koska pennut eivät vielä olleet luovutus ikäisiä.
Yksi pentu oli vielä vapaana peruutuksen vuoksi, mutta en edes kuvitellutkaan saavani koiraa, en ainakaan tuon reissun aikana. Ilmeisesti äitini oli puhunut Yvonnen kanssa,että jospa nyt olisikin aika ottaa koira.
Minun täytyi lähteä takaisin tänne Vantaalle tuomarikoulutukseen ja seuraavana päivänä leirille. Istuin junassa ja kuuntelin rauhassa musiikkia kännykästäni kunnes puhelimeni alkoi soimaan, äitini soitti minulle. No minä tietenkin vastasin puhelimeen ja Yvonnehan siinä minulta kyseli: " Eikö me niin sovittu, että jos joku ottaa hopeisen tytön itselleen sen nimeksi täytyy tulla Silver. Eikös se mennytkin niin" Olin ihan ihmeissäni ja vastasin erittäin hämmästyneena että joo, niin me sovittiin. Seuraava lause olikin yksi elämäni parhaista hetkistä: " No rupeeppa sitten kutsumaan hopeista tyttöä seuraavat 9 vuotta Silveriksi, se on teidän"
Kun istuin siinä junassa Tampereen kohdalla, meinasin jäädä pois ja mennä takaisin Seinäjoelle.
Mutta, kilttinä/ rahattomana tyttönä jatkoin matkaa Helsinkiin.
Sunnuntaina sain sitten ihanan Silverin ensimmäistä kertaa syliini. Isoin haaveeni oli vihdoin käynyt toteen.
Kiitos todella paljon rakas kasvattaja Yvonne, sekä tietenkin Jenni ja Mimi, Tiina ja Hemmo. Ilman teitä, en omistaisi tuota rakkauspakkausta.<3
Silver on ollut kuluneen vuoden terve. Mitään pientä pissatulehdusta ja kuumetta vakavampaa ei ole ollut.
Silver painaa tällä hetkellä lähes 40kg, paino siis oli jo käynyt parikin kertaa yli sen 40 kilon, mutta Silverillä oli tuossa n. kuukauden kestävä jakso, jolloin mikään ruoka ei meinannut kelvata. Nyt vaihdoimme ruoan pienempään nappulaan ja sen myötä Silver syö vähäsen paremmin. Eihän siitä tule koskaan mitään suursyömäriä, mutta edistystä on tapahtunut huimasti.
Silverin luonne on niin ihana, välillä se kadottaa korvansa ihan totaalisesti ja kun olet sanonut samasta asiasta 20 kertaa Silveer kääntää päänsä kallelleen ja ihan niinkuin se sanoisi että oliko sulla jotain asiaa :)
Välillä Silver taas haluaa olla lähellä ja kuinkahan monta kertaa meidät on löydetty lattialta makoilemasta, Silver mun kainalossa sen pää omani vieressä. Siinä ei tarvita sanoja, ei tarvita mitään muuta kuin ymmärrystä ja rakkauta. Se hetki kun saan pitkän päivän jälkeen mennä lattialle makaamaan rakkaan koirani viereen on ihanan rentouttavaa.
Hämmästyttävää on tuon koiran viisaus. Silver ymmärtää milloin sen pitää olla rauhassa ja milloin jokin on pienempi kuin se itse, milloin on aika ottaa rennosti ja millon saa riehoa. ( toki välillähän nämäkin taidot unohtuvat) Yleensä pienen koiran tavatessaan Silver menee maahan, aivan kuin viestiäkseen toiselle ettei hän uhkaa mitenkään. Arempien koirienkin kanssa se tulee mainiosti toimeen, monet kerrat Silver on saanut leikkimään sellaisia koiria jotka pelkäävät tuollaisia " jättiläisiä".
Silver on oppinut vuoden aikana erilaisia temppuja, kuten antamaan ylävitosen, kaatumaan ja "kurre" ( eli siis istuu niikun orava)
Aloitimme syksyllä myös tokoilun Etelän- vesileijonien vetämässä ryhmässä. Joka kerta yllätyn positiivisesti siitä kuinka taitava Silver oikeasti on.
On se vaan niin rakas<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti